Kainuu Trailille kisabussilla Kajaanista tai Rukalta Hossaan ja takaisin kisapäivänä lauantaina 29.6.
Julkaistu: 14.06.2024
Tänä vuonna jo neljättä kertaa järjestettävä Kainuu Trail -polkujuoksu houkuttelee Hossan kansallispuiston hienoille neulaspoluille ja erämaamaisemiin yhä enemmän juoksijoita.
– Kolmas ilmoittautumisportaamme sulkeutuu ensi viikon maanantaina 17.6.2024 ja ennakkoilmoittautumisen valossa näyttää, että tästä vuodesta tulee osallistujamäärältään historiamme suurin, Kainuu Trailin kilpailunjohtaja ja ratamestari Jukka Liuha kertoo innoissaan.
– Meillä on jo nyt saman verran ilmoittautuneita juoksijoita kuin viime vuonna, joten viime vuoden osallistujaennätys menee varmuudella rikki tänä vuonna, Liuha ennakoi tyytyväisenä.
Jos joku vielä esimerkiksi Rastiviikko-kävijöistä miettii, että pitäisiköhän lähteä kokemaan Hossan mielettömän hienot neulaspolut ja maisemat, niin nyt se on tehty todella helpoksi.
Järjestäjä tarjoaa erittäin edullisen kisabussikuljetuksen kisapäivänä lauantaina sekä Kajaanista Suomussalmen kautta Hossaan ja takaisin että Rukalta Kuusamon kautta Hossaan ja takaisin.
– Tämä kuljetus palvelee erityisesti meidän 10 km, 21 km ja 38 km matkojen osallistujia, Liuha tarkentaa. Kajaanista bussi lähtee lauantaina aamulla klo 05.45 Kajaanin Matkakeskukselta ja on perillä Hossassa noin klo 8.20-8.30. Rukalta bussi lähtee klo 06.40 Sale Rukanriutalta ja on perillä Hossassa noin klo 8.20. Näillä busseilla kerkeää hyvin myös 38 kilometrin lähtöön joka on klo 9.00 Hossan luontokeskukselta. 21 kilometrin matkan lähtö on klo 10 ja 10 kilometrin matkan lähtö klo 10.30, joten kaikkiin näihin lähtöihin on helppo saapua tällä bussikyydillä.
Kainuu Trail -kisabussin bussiliput ovat myynnissä 17.6. asti tai niin kauan kuin bussilippuja on vapaana.
Viimeinen normaalihinnan ilmoittautumisporras päättyy 17.6. klo 23.59.
Tämän jälkeen mukaan pääsee vielä mahdollisille varapaikoille, mikäli ko. sarjassa on vapaita paikkoja vielä ilmoittautumishetkellä jäljellä.